Täällä taas omistaja sairastelee. Hienosti sopeutuvainen tuo koiruli kuitenkin on, eikä tekeminen nyt ihan täysin ole onneksi jäänyt, eilenkin nautimme kauniista kesäisestä ilmasta monta tuntia ulkona kierrellen. Ensin sai Mila aimo annoksen lapsiin totuttelua kun mentiin isän pihalle pikkusiskoa moikkaamaan. Liian innokas on tämä kaveri tuon pikkuväen kanssa, ja eipä voi lapsia syyttää jos pelottaa kun ankara meteli pitää ensin nostaa, kunnes haistelemaan pääsee. Miten lie tuon möykkäämisen tuolta pois saisi? Todella hienosti sitten meni kuitenkin lopulta. Pikkusisko lähti naapurin lapsien kanssa leikkimään, eikä Mila lainkaan kiihtynyt juoksemisesta, huutamisesta tai trampoliinilla hyppimisestä. Silmäili vain lapsosia ja haisteli menemään ihan rauhassa. Pikkusiskoni piti kuitenkin pysyä mieluiten tämän hienon paimenen silmien alla. Tämän kesän tavoitteena on saada Milan remmikäytös vihdoinkin tottaallisesti kohdalleen, sekä tuo tervehtiminen, ei tarvitse rähistä, hyppiä, vetää kun ihmisiä tavataan. Voi ihan rauhassakin mennä rapsutettavaksi. Lapset, koirat ja polkupyörät tulevat siis myös totuttelun listalle. Tavoitteena on myös saada tokon ALO liikkeet kohdalleen. Liikkeestä maahan, liikkeestä seis, seuraaminen juostessa sekä hyppy vielä enemmän tai vähemmän työn alla. Kaikki se osaa perusteena, mutta ei vielä kisakunnossa ole mikään edellä mainituista.

Sitten laitetaas kuvia kun kirjoittaja innostui leikkimään kentsussa erillaisten saksien kanssa ja sais siis tämän mörrimöykyn turkkia hieman kevennettyä. Vielä on hieman kesken ja taitoa noiden saksien kanssa saa runsaasti kehittää.

Tässä siis Mila ennen käsittelyä

Ja sitten noin viikko saksimisen jälkeen

Milalta siistittiin siis korvakarvat, ohennettiin kaulusta sekä housukarvoja runsaalla kädellä, joka ei kyllä kyseisissä kuvissa näy. Ensimmäistä kertaa käytettiin myös furminaattoria, ihan ok laite, mutta piti kyllä epämiellyttävää ääntä, eli ei tarvitse kyllä itselle hankkia. En usko että Milan turkki tai iho ainakaan kyseistä laitetta kovin korkealle arvosti. Vaikka kyllähän sitä pohjavillaa irtosi, ehkä kuitenkin perustan noihin vanhemiin keksintöihin, vaikka sitten ihan vain tähän pohjavillarautaan tai kampaan!

Tässä nyt sitten vielä hieman kuvia tuosta eilisestä reissustamme. Ei oikein koira ollut poseeraustuulella ja tämä hihnan toinen pää oli taas vaihteeksi ihan hukassa kameransa kanssa, jonkinmoisia kuvia kuitenkin pitkästä aikaa.