Nyt on kyllä taas niin pitkä aika vierähtänyt, että oikein hävettää... Hengissä täällä siis kuitenkin ollaan. Merkittävimpiä tapahtumia hiljaisuuden aikana: Milalla oli viimoiset juoksunsa nyt syksyllä, oli lyhyet ja hyvin huomaamattomat kaikin puolin. Nyt sitten vain odotellaan hieman vielä kohdun palautumista ennen strerilointia. Leikkautan Milan kun koulusta alkaa Y-jakso joulukuun alussa, samalla reissulla olisi tarkoitus pistää typyyn siru- mahdollisia tulevia kisoja ajatellen.

Mila on siis edistynyt tässä ajassa todella hienosti, vaikka treenaaminen on ollut vähemmällä ja ehkä typy onkin kehittynyt eniten tällaisissa arjen askareissa. Esimerkkinä voisi antaa, että tämä minun pyöräkammoinen koirulini käpsyttelee nykyään poistiekseen pyörän sivulla samalla kun itse sillä ajelet. Todella hienosti on ymmärtänyt käskyt (oikea,vasen, eteen..yms.) ja myös sen että kun pyöräillään niin ei todellakaan voi itse päättää mitä hajuja haistelee. Paljoa emme ole pyöräilleet kun kuitenkin ottaa huomioon huoleni tuon koirulin rakenteesta, mutta luotettaa tuttavani kyllä vakuutti ettei mitään vaaraa tulisi olla kun koiran kunnon mukaan menee, eli siis hitaasti me tuolla körötellään :) Nyt tosin alkaa pyörätiet olemaan välillä jo jäässä eli meidän pyörätreenit alkavat jäämään ensivuoteen.

Muista treeneistä huomattavin oli paimennuksemme! Eli Mila pääsi syksyllä paimentamaan erään opettajamme lampaita. Video paimennuksesta on, mutta en ole saanut sitä vieläkään (!!!) itselleni. Treenin selostan mielummin tarkemmin sitten kun saan videon tänne liitettyä, mutta sanotaan vain että en ole koskaan ollut koirastani ylpeämpi! Todella positiivisesti yllätti! :)

Agilityssä olemme edistyneet myös ihan mukavasti- pelottava puomi menee jo nyt pois tiekseen ja kontaktille pysähdytään oikein mallikkaasti. Keinu on hiukan vielä arveluttava ja A:ta emme edes treenaa. Hypyissä kuuntelee todella mallikkaasti ja irtoaakin niille jo paremmin - nyt kun joku vain osaisi opastaa tätä ohjaajaa ettei aina kompastuisi omiin jalkoihinsa, saatikka koiraan :D Mukavaa tekemistä tuo agility kuitenkin meille molemmille on, tarpeeksi huumoripohjaista!

Toko menee samalla pohjalla oikeastaan mitä aijemminkin - syksyllä huomasi kyllä että kesällä ollaan otettu hieman rennommin ja temppuiltu vain tai tehty maastossa juttuja, mutta todella nopeasti Mila palasi entiselle tasolleen parilla treenillä ja nyt on myös petraantunut loistavasti. Paikallamakuusta ei kyllä helposti lähde häiriöinä ollut mm. toisia koiria leikkimässä, pujottelemassa, luoksetulossa (juosseet siis naaman ohitse) pallon heittelyä, vieraita ihmisiä yms. Todella hienosti pysyy paikallaan ja pitää kontaktia ja jaksaa olla paikallaan KAUAN! Tokon Alon paikallamakuun 2min luulisi menevän leikiten. Liikkeestä maahan menee myös nopeasti n.98% varmuudella jos ei paremminkin. Seuraamisen pitkäjänteisyys myös parantunut, tosin siinä ottaa vielä paljon häiriötä ympäristöstä. luoksetulo ja hyppy yhtä vahvoja mitä keväälläkin- hypyssä olen jättänyt nyt kosketusalustalla olevan lelun pois ja viskaan palkan hypyn toiselle puolelle kun Miltsu on hypännyt esteen ylitse. Luoksetulossa olen keskittynyt vauhtiin, eli todella harvoin pyydän sivulle vaan viskaan palkan taakse, jotta vauhti pysyisi hyvänä loppuun asti. Pintaan on noussut taas haaveet kilpailusta... Ensi keäänä jos pääsisi... Meillä vain suuren suuren suurena ongelmana tuo luoksepäästävyys.. enpä tiiä miten sen saisi kuntoon - ja tietysti ainut osa johon on pakko osallistua.. *huoh* treenit jatkuvat...

Meille on nyt kesän seurauksena tullut uusi intohimo- koiratanssi. Kesällä kun tosiaan oli itse siinä kunnossa ettei voinut mitään piirun päälle olevia tokoliikkeitä treenaamaan niin teimme Milan kanssa kaikenmaailman temppuja. Nyt sitten ollaan kämppiksen kanssa lyöty päämme yhteen ja mietitty erillaisia liikkeitä joita voisi sitten hyödyntää tanssin tahdissa. Tätä temputusta teemee oikeastaan päivittäin ja voi kun Mila tykkää! Mielikuvitus vain meinaa ohjaajalla loppua kesken - hyviä liikkeitä otetaan siis vastaan :D

Ja Sitten saadaankin aiheeseen haku. Se on ollut meillä päänvaivana tässä syksyn. Mila kun menetti mielenkiinnon maalimiehiin totaallisesti kun alettiin vaatimaan ilmaisua, joka ei siis Milalla ole vieläkään kunnossa. Opettaja kun sitä vielä ihanasti vaati ni ei ollut oiken muuta vaihtoehtoa- joka näkyi sitten tuloksissa. Onneksi meillä oli sitten toisen opettajamme haku-tunti (ei siis yleensä opeta meille käytäntöä) ja hän oli ihan pöyristynyt- ei ymmärtänyt miksi aremman koiran tulisi pysyä maalimiehen yhteydessä, saatikka koittaa ilmaista tätä! Helpotus oli suunnaton, nyt oli talon toisen henkilön sana ja tuki takana. Ja tänään tosiaan koin pitkästä aikaa upeimman tunteen koirani kanssa hakuilemassa. Menimme siis tässä lähellä oleville pesäkiville - suunnattoman kokoinen kallio, kivi, rykelmä jossa on siis onkaloita jos minkälaisia ja unelma hakuiluun. Olimme paikalla ensimmäistä kertaa ja niin siis lähdettiin koirien kanssa kiipeilemään ja tutustumaan kallioon. Voi kun tässä jo meinasin haljeta ylepydestä! Mila alun jännityksen jälkeen kiipeili, mönki ja hyppi kuin pieni apina! Tutki pienimmätkin onkalot- yksin! Täydet pisteet ropisi siis kotiin. Itse haku oli hauskaa- itsekkin maalimieheksi ryömein mitä pienempiin onkaloihin ja kyllä koirat olivat täpinöissä! Milalle tuli myös ensimmäistä kertaa ikinä useampi maalimies (3kpl) hauskuutena soveimme myös ettei ohjaajakaan saa tietää missä maket on- tuli siis ihan oikean hakuilun tuntua. Palkaksi olin maalimiehille antanut ruokaa- jos saisivat sillä Milan pysymään luonaan sen hetken ja sitten yhdessä leikittämällä' piilosta pois. Eka moke löytyikin helposti - oli edustalla olevasssa onkalossa, jonne Mila heti lähetyksen saatuaan ryntäsi - eikä aristanut maalimiestä lainkaan! Siitä sitten jännityksellä koira uudelleen sivulle ja uusi lähetys. Vähän oli hoomona ja seuraili tulenko perässä. Lähetin Milan sitten aikaisemmin kiipeämämme kiven ylitse ja ajattelin itse mennä toista puolta- hyvin meni kunnes alkoi kuulumaan säälittäää uikutusta. Reppana oli hieman turhan innoissaan mennyt sellaiseen välikköön ettei päässyt sitten hyppäämällä pois. Mamma apuun ja uudestaan töihin - ei näkynyt jännittämistä tai arkuutta tämän seurauksena, pikkeminkin polleampana jatkoi kivillä loikkimista. Jatkettiin siis kallion kiertämistä- kerran sai pyytää tarkistamaan yhden onkalon paremmin, mutta muuten tarkisti pienimmätkin kolot - opettajan sanojen mukaan "eihän sitä koskaan tiedä vaikka se olisi jotenkin päässytkin johonkin Milamaiseen piiloon" Tarkoitti siis sellaista pään mentävää koloa. :) Oppipa myös ohjaaja luottamaan koiransa nenään kun kutsui takaisin Milan lähdettyä kovalla vauhdilla monta piiloa ohittaen - ei onneksi tullut luokse ja pian ryökkiön välistä tultiinkin häntä heiluen maalimies perässä - hienosti tarkisti että pääsee onkalosta ulos asti. Ei voinu ku pyöritellä päätään ja ihmetellä koiran uskomatonta hajuaistia. Tarkistettiin sitten väliin jääneet onkalot ja jatkettiin kierrosta. Aloin sitten ihmettelemään kun Mila alkoi hyppimään kalliota vasten ja nenä taivaissa kulkemaan ja opettajan kehuja uskomattoman hienosta nenästä. Siinä sitten pyörin enkä nähnyt maalimiehelle mitään piiloa- kuitenkin opastin milan erään kallion osan yli - lohkare levisi "päällemme" mutta ajattelin moken olevan sitten varmaan toisella puolella. Mutta sinne päästyäni ei näkynyt koiraa tai mokea. pyörähdin ympäri ja olinkin kasvotusten iloisen koirani kanssa. Maalimies siis makoili lohkareen päällä. Hellästi ja varovaisesti meni Mila moken pään viereen ja kuonollaan pukkasi. Moke olikin ihmeissään "en ollu ees varma koskiko se, ku tottunu siihen että koirat melkeen ryntää päälle" :D Mila siis todellakin tiesi että maalimies on lähellä, ei vain itse keksinyt reittiä tämän luokse- onnellisen sattuman kautta sain sitten kuitenkin neuvottua oikein tien- vaikkakin eri ajatus mielessä. Treeneistä jäi todella mukava fiilis!

Esineruutu junnaa hieman paikallaan - vähän paremmin Mila tuo esineitä, mutta edelleen jää liian usein jopa metsään. Tässä kuitenkin kehitytään kokoajan ja hienosti Mila osaa etsiä jo useampaakin esinettä samasta ruudusta- tosin suuhunsa ei ota kuin omia tavaroitaan ja ilmaisee muut tuijottamalla.

Nyt hieman kuvia tämän päivän haku kohteesta. Itse treenistä ei valitettavasti kuvia saatu ja nämäkin näpsästy puhelimen kameralla, jotta ihmiset saisivat edes jonkinmoisen kuvan paikasta ja sen ihanteellisuudesta.

yksi mahdollisista onkalo-piiloista.

Kuvatkaan eivät siis anna kuvaa sittä kuinka suuri paikka oli tai kuinka monia tasoja ja piiloja siinä on, mutta parempi kuitenkin mitä epäselvä selostus.

 

Tulevaisuudessa koitan taas petrata ja kirjoitella blogiin säännöllisemmin ja lisäillä myös uusia kuvia Milasta. Ja kunnon selostuksen hienosta paimenestani heti kun saan videosta kopion itselleni.