Arkea Milan kanssa taas vaan elelty. Hiukan on kiukuttelua esiintynyt remmin molemmissa päissä. Itse on tullut noustua sängystä jo useampana päivänä väärällä jalalla ja onpa Milakin välillä hiukan tuntunut osoittavan mieltään. Ei mitään erikoisempaa kuintenkaan.

On se mukava huomata miten pieni pentu kasvaa ja kehittyy. Tuossa pienessä metsän tapaisessa taas tässä yksi päivä pysähdyin oikein miettimään mitä nuo reissut olivat ihan ensimmäisinä viikkoina. Mila ei edes haistellut mitään, seurasi vain tiukasti jalan vieressä, nyt menee pää kolmantena jalkana ja jokainen kolo pitää pysähtyä tutkimaan, kepeillä ja kävyillä leikkimään ja ääniä kuuntelemaan. Se on uskomattoman hienoa vain seurata koiransa tekemisiä, miten se luonnostaan liikkuu ja toimii. Vapaana Milaa pystyy myös pitämään huoletta (siis rauhallisessa ympäristössä), koska vaikka melkein nenän eteen yllättäen tupsahti pieni lapsi, totteli Mila kutsua poistiekseen. Jalan vierestä turvasta oli sitten hyvä vähän yrittää jopa uhota. Niin... vahtiminen meinaa meillä vähän nostaa päätään. Eniten tässä vaaditaan itseltä, ku ei mitenkään osaa ottaa tosissaan tuollaisen 4 kiloisen palleron vahtimisyrityksiä, mutta tietää myös että jos ei niihin nyt puutu on hetken päästä meillä rappuräkyttäjä näin kuvatakseni.

Mila oppii uskomattoman helposti ja sillä on mieletön halu oppia ja touhuta. Varsinkin kaikkia "turha" pieni väkertäminen on Milan mielestä älyttömän hauskaa. Jaksaisi vaikka tuomiopäivään saakka antaa tassua ja kieriä pyynnöstä. Välillä sitten ihan perusjutut on sitte maailman tyhmimpiä ja tylsimpiä. Karvaa tuo neiti nyt myös vaihtaa oikein urakalla! Ja pienestä koirasta ei muka lähde karvaa!! Nauran kyllä ja räkäsesti seuraavalle joka mulle näin väittää! Kahden päivän välein on imuroitava koska melkein nyrkin kokoisia karvapalloja juoksee vastaan.

Tässä kuva kun harjasin Mila pari päivää sitten.

karva siis yhdeltä harjauskerralta.

Ja vielä kuva Milasta 14 viikkoisena.