Noniin!! Vihdoin ja viimein ne kauan odotetut juoksut sitten alkoivat!! Kyllähän niitä on odoteltukin :) Loistavaan väliin tyttö ne kyllä teki. Tänään juuri lähti kämpästä leikkaamaton uros, jonka kanssa Mila melkein päivittäin leikki. Toki oltiin jo pitkään tässä seurailtu ettei karvanaamoja kahdestaan jätetty, mutta kuitenkin olivat tiiviisti yhdessä ja aina yhteisissä tiloissa, joten tämä helpottaa huomattavasti arkeamme, ei tarvitse typyn kanssa kokoaikaa ihan yksinään huoneessa vain istua. Taloudessa on vielä yksi leikkaamaton uros, mutta sen kanssa ei pitäisi tulla ongelmia, koska ovat niin niin harvoin edes näköyhteydessä. Toki on mahdollista, että nämä kiimaiset elukat jotain keksivät, mutta enpä usko, uros on tottunut juoksuisiin narttuihin. Heti näkyy typyssä muutoksia. Läheisyys on nyt sitten se päivän sana! Kokoajan tulisi rapsuttaa ja pitää lähellä, jos näin ei tehdä niin Mila huokaa sydäntäsärkevästi ja menee hyvin loukkaantuneena sängylle nukkumaan. Iloinen oma itsensä tyttö kyllä on näin yleisesti ottaen, mutta kaikki pitää ottaa todella vakasti ja istua kesken leikinkin vähän tuumaamaan pää kallellaan ja katsomaan mammalta ohjeita. Liekö tyttö raukka hieman ihmeissään ja sekaisin. Olisi kyllä todella mukava tietää mitä juoksuisen nartun tunteissa, asitimuksissa ja miksipäs ei ihan ajatuksissakin tapahdu. Tuleeko muutoksia, minkäläisia, miten narttu juoksut kokee.. yms. Paljon tänään on varsinkin moisia miettinyt, koska eilen tuli istuttua iltapäivä K.Tiiran luennolla, joka käsitteli koiran persoonallisuutta ja sen periytyvyyttä. Vasta vähän tutkittu aihe ja mukava luento, koska se käsitteli vain jo tehtyjä tutkimuksia, niiden tuloksia ja mahdollisia vaikutuksia. Jokaisen kasvattajan tulisi kyllä tutustua aiheeseen, jalostuksessa tulisi panostaa muuhunkin kuin kauniiseen ulkonäköön. Esim. Aika itsestäänselvä asia, mutta kuitenkin saman rodun näyttely- ja käyttölinjan erot. Näyttelylinjainen on haluttomampi leikkiin, uteliaisuuden puutteinen, sekä heillä ilmenee sosiaalista ja ei- sosiaalista pelkoa, mutta näyttelylinjaisilla ilmenee vähemmän agressiivisuutta. Käyttölinjaiset taas olivat halukkaita leikkiin, uteliaisuutta, mutta valitettavasti myös aggressiivisuutta. Saman rodun käyttö- ja näyttelylinjoissa havaitaan paljon käyttäytymiseroja - muissakin kuin työominaisuuksissa- mutta valitettavasti aihetta on vasta vähän tutkittu. Oli myös tutkittu joidenkin rotujen ominnaisia häiriökäyttäytymisiä ja ovatko ne missä määrin periytyviä ja ympäristön vaikutuksen alaisia. Mielenkiintoisia aiheita ja kysymyksiä ja pakostakin sitä taas katselee koira maailmaa hiukan eri kantilta..