Niin, täällä on nyt sitten vähän väliä sekä omistaja että koira pahalla päällä ja kiukuttelee. Itseä on viimeaikoina pistänyt täällä kotona vähän liiankin vihaksi tuo ihmisten käyttäytyminen koiria kohtaan, siis kun koira on remmissä. Pitäisi puhuttaa, sössöttää, silittää ja kamalimpana tietysti- koirienhan pitäisi ehdottomasti päästä haistelemaan ja tutustumaan!! Näin on nyt sitten pari kertaa käynyt, ilman minun lupaani!! Milalla tuo ohitus on ollut siis kamala, niinkuin olen täällä kirjoitellutkin. Liian lähelle tuleva koira on sitten sellainen uhka ettei tyttö kuule eikä näe ( rauhoittuu kun saa haistella, mutta sitähän emme remmissä tee, ei siis syöksy kenenkään päälle) Riuhtominen ja murina remmissä on kuitenkin ollut ihan kamalaa. Kahdesti olen tämän saman miehen ja koiran kanssa keskustellut että emme moikkaa, vastaus aina "mutku tää on niin kiltti ja haluaa kaikkien kanssa tutustua, mä nyt kuitenki sen päästän." Kahdesti olen saanut tilanteen plokattua, mutta kahdesti kun olen ollut mieheen selin ja milan edessä polvillaan on mies tullut ja päästänyt koiransa haistelemaan!! Vaikka me olemme milan kanssa olleet ojanpenkassa selin siihen ja Mila on meinannut liitoksistaan revetä! Millaista koirakäyttäytymistä tämä on?? Eikö sitä voi lainkaan kunnioittaa toisen koiraa joka pelkää ja omistajan tahtoa että remmissä ei tuntemattomia moikkailla, joka on mielestäni niin itsestäänselvyys ettei siitä tarvitsisi edes toiselle mainita! Mutta ei.. Vihaksi pistää!!

Nyt olemme Milan kanssa siis todellakin edenneet näissä ohituksissa, namitkin ja leikki alkaa olemaan taas kiinnostavampaa mitä ohitettavat ihmise. Tänään aamulla jopa ihan rauhassa jatkoi haistelua eikä välittänyt mitään lenkkeilevästä miehestä ja tämän super-pelottavasta kahisevasta toppapuvustaan! Olin niin ylpeä että olin haljeta! Mila myös itsenäisesti on alkanut välillä ottamaan lenkillä kontaktia ja kuin kysymään neuvoa. Suuren suuri edistys tuolta harvinaisen itsepäiseltä koiralta. Nyt kun Mila on alkanut myös käyttäytymään paremmin on sitten juuri nämä jutustelijat ja koiransa kanssa leikkimään haluavat lisääntyneet. Ja nämä ovat Milalle vielä aivan liian suuri haaste! Tänäänkin sitten lenkillä tuli pariskunta pienen valkoisen pörröpallonsa kanssa vastaan, näimme heidät kaukaa, reitti ei olisi kohdannut, jos nämä eivät olisi asiastatehden jääneet paikalleen ja odottamaan "katsos musti, tuoltahan tulee sulle suloinen leikkikaveri, katso kun se on innoissaan" Oli kommentti kun Milan kanssa pysähdeltiin kun Mila alkoi kiihtymään, syötiin vähän namia ja taas hiljalleen jatkettiin. Tätä jatkui siis kauan, ja pariskunta vain odotti. Lopulta siinä lähettyvillä Milalla sitten keitti yli, enkä voi oikein sitä syyttääkään. JA SILTI pariskunta vain odotti paikallaan että heidän koiransa pääsisi leikkimään. En voinut olla kuin monttu auki. Olin kyllä varmaan heidän mielestään ehdottoman töykeä kun en heille mitään sanonut vaan keskityin vain Milaan ja heti kun kierroksia sain tytöltä vähemmälle, jatkoimme tavallisesti matkaamme. Harmittaa kun normaali ohitus koiran kanssa olisi varmasti mennyt todella hyvin, niin loistavasti Mila otti kontaktia ja kuunteli, mutta ahtaassa välissä, missä ei päässyt lainkaan kauemmas odottavasta koirasta oli kyllä harjoittelijalle liian kova pala. Tämä ei siis ollut todellakaan eka kerta tällaisia tapauksia. En voi ymmärtää miten koiranomistaja ei voi kunnioittaa toista vaan se oma fifi on aina se jonka on PAKKO päästä leikkimään! Saapa nähdä tuliko tästä tapauksesta taas sitten takapakkia ja jos niin kuinka paljon. Pistää niin vihaksi! Varsinkin kun tuolla koululla tottunut varmaan liikaakin kohteliaasen kanssakäymiseen. Ohitukset tehdään omassa rauhassa eikä tuntematonta tai tuttuakaan koiraa jutustella, tervehditä ilman omistajan lupaa, edes ihminen saatikka sitten koira. Eipä kauheana enää innosta lähtiä tuonne remmilenkeille kun aina saa sitten kiihtyä, vihastua ja harmistua kun edistyminen junnaa paikallaan tai menee takapakkia.

No, Milan juoksuista voisi vielä varmaan sanoa sanasen. Eivät ole vielä siis loppuneet. Oikein olen yllättyny kuinka paljon tyttö on vuotanut. Ei olisi uskonut noin pienestä koirasta. Niin ja aluksihan Mila oli oikein läheisyydenhaluinen, herkkä ja oikein mamman mussukka. Nyt on sitten hiukan uusi ääni vaihtunut kelloon. Ei leiki kenenkään muun kanssa kun sellaisen 9viikkoisen pentu sheltin kanssa, muita komentaa vaikka on ennen tullut loistavasti toimeen. Mila on myös mukamas ihan kaiken osaamansa unohtanut. Yksi ilta kun treenattiin sille piti kädestä pitäen näyttää miten tullaan maahan menosta istumaan. Että jepjep, ihan perusjutut mukamas aivan yllättäen unohtuneet. Onneksi kaverit lohduttelee, että ne ovat vain ne juoksut, koiran ajatukset ihan jossain muualla. Mutta eipä voi kun helpotuksesta huokaista kun ne vihdoin loppuvat. Joskus vuoden päästä olisi Mila sitten tarkoitus leikata, saa tyttö ensin kehittyä ihan rauhassa loppuun ja parit juoksut kokea.