Siis ihan kunnossa ollaan, vaikka ei ole aikoihin tullut kirjotettua! Mitäs tässä olisikaan ehtinyt tapahtua..? No ehkä tärkein tapahtuman oli, että Mila oli sitten mamman ulkomaanmatkan "vieraalla" ihmisellä hoidossa. 2 viikkoa oli tuo hoitojakso. Ja ihminen ei ollut siis Milalle mitenkään kamalan tuttu, mutta todella mahtavasti oli heillä mennyt. Mila oli hoitajan mukana päässyt kulkemaan moniin erillaisiin tilanteisiin, ihmisiin ja paikkoihin. Ainoana miinuksena sanottakoon, että Mila lihoi hoidon aikana kilon :D Mutta niinhän lihoi tämä kirjoittajakin omalla lomallaan, joten suotakoon se toisellekin, nyt tiukka linja molemmin puolin ja arkeen paluu.

Milan kanssa ollaan tässä kesällä koitettu tosiaan panostaa tuohon uusiin asioihin ja tilanteisiin tutustumiseen. Ollaan oltu lasten jalkapallo yms. pelejä seuraamassa kentän laidalla, kaupan pihassa pyöritty, tavattu uusia koiria ja käyty yhteislenkeillä (tavoitteena ettei Milan tarvitsisi paimentaa koko porukkaa vaan voisi keskittyä vaan omaan kulkemiseensa) ja käväistiinhän me nyt agilitykisoissakin laidalla istuskelemassa. Tuohon kisareissuun olin enemmän kuin tyytyväinen. Mila otti hyvin vähän pulttia, vaikka oli toinen koirakin mukana. Kummallista kyllä jotkut koirat ottivat typyä päähän ja niille piti rähistä, vaikka monet muut menivät ohi paljon lähempääkin. Tätä toista koiraa ei myöskään kukaan saanut tulla liian lähelle tai alkoi puolustaminen. Hyvin Mila kuitenkin kuunteli ja palasi maanpinnalle, ettei mennyt missään vaiheessa täysin lukkoon. Kävellen ohitukset ovat Milalle paljon hankalampia mitä paikallaan. Kuitenkin olen siis tuohon reissuun todella tyytyväinen ja uskaltaa ihan hyvillä mielin vastaavaa kokeilla uudestaan. Treenaamallahan tuota ongelmaa vain saadaan pienennettyä.

Tokon treenaaminen on jäänyt hävettävän vähälle... Esine- etsintää ollaankin sitten otettu suhteellisen aktiivisesti. Välillä ihan oikeaa ruutua ja välillä taas rennommin vaan olen viskannut lelun umpimetsään, pusikkoon ja lähettänyt Milan hakemaan. Palautus paranee hetki hetkeltä. Eilen ja tänään kun otettiin rennompaa etsintää niin palautti ihan oikesti jopa käteen?!!? Tämä kun saataisiin nyt ihan tavaksi eikä niin että jäädään riekkumaan sen lelun kanssa/ jätetään n. metrin päähän.

Muuta aktivointia ollaankin sitten harrastettu hyvinkin suurella innolla. Mila esimerkiksi eilen tajusi vihdoin ja viimein pyykkikoneen tyhjentämisen idean!! :) Isommat ja painavammat vaatteet vaativat vielä avustusta, mutta sukat yms. typy kaivaa ihan itse sieltä koneen syvyyksistä :) Hyvä syy siis itselläkin pestä aktiivisesti pyykkiä kun on innokas apuri sitä tyhjentämässä :D Muuten ollaan vain otettu perinteisiä herätyskellon sammutuksia, koiratanssin liikkeitä yms. yms. Näitä rentoja liikkeitä Mila tekee AINA 110 lasissa!  Ja näin kuuma kun on ollut niin ei mitään kilometrilenkkejä jaksakkaan tehdä, joten ollaan vain sisällä viileässä aktivoitu. Harmillisesti kun autokin meni hajoamaan ni ei oikein päästä mihinkään veden äärellekään läträämään :/