Kyllä täällä ihan hengissä ollaan, vaikka ei aikoihin olla kirjoteltukkaan. Mitään erikoisempaa ei ole tässä nyt tapahtunut. Ihan arkea vain elelty ja nautittu ihanista ilmoista kiertelemällä tässä lähimetiköitä. Kunnon tutkimusreissujakin ollaan päästy tekemään, kerran jopa eksyttiin :D Kyllä me nopeasti taas oikeelle tielle löydettiin, mutta hetken sai kyllä tämä mamma pyöritellä päätään että mihinkäs sitä ollaan jouduttu.

Pentukoulussa menee kokoajan vain paremmin ja paremmin. Milan keskittymiskyky alkaa ilmiselvästi jopa kehittymään!! Kyllähän sitä helposti edelleen unohtuu jonkun hajun, tuulenvireen tai kärpäsen lumoihin, mutta kerta kerran jälkeen ottaa helpommin ja itsenäisemmin kontaktia! Seuraaminen menee tässä kotikentällä jo lähes mallikaasti, päivästä riippuen :D

Keppihullu on tuosta sitten kehittynyt. Rakastaa nykyään kun saa noutaa keppiä! Tai vielä enemmän nauttii jos keppi menee "hukkaan" ja saa sen nenän avulla löytää muiden keppien joukosta. Todella harvoin nappaa eri kepin mitä olen heittänyt ja KAUAN jaksaa sitä oikeaa etsiä. Mukava katsoa ja seurata miten kiertää kepin läheisyyttä ja haistelee keppejä kunnes nappaa juuri sen jonka olen heittänyt. Kauniisti myös aina tiputtaa sen jalkojen eteen "heitä uudestaan"- virne naamalla. Häntä tietysti vispaa niin että ihme että on vielä edes paikallaan! :)

Tänään törmättiin tuossa iltalenkillä siiliin. Mila oli irti ja minulla kesti kyllä hetki kunnes tajusin, että mille ihmeelle se örisee, mörisee ja puhisee. Se oli Milan mielestä ehdottomasti pelottavin mörkö mihin ollaan törmätty!! Vaikka siili oli mennyt aikoja sitten menojaan, ei Mila meinannut uskaltaa mennä siitä kohdasta ohi missä siili oli majaillut. Kovasti piti puskia silmällä ja varultahan piti välillä vielä puhahtaa ja mammalta tarkistaa ettei se peto tuu vaan ja syö meitä x) Oli kyllä hymy herkässä kun pienen touhuja seurasin, toivoin niin että olisi ollut se kamera mukana!

Riiviöhän tuo on edelleen ja kovapäinen sellainen, mutta on se vaan kehittäny itelleen uskomattoman persoonan! Tänäänkin kun värkkäsin onnittelukorttia valmistuneelle kaverille ja lattialla istuin- oli kyllä meidän tyttö hommassa mukana 100%. Vesikuppia piti haistella ja läträtä, pensseli varastaa 10min välein, kiivetä mamman selkää pitkin, maistella paperin reunaa, tulla syliin kahtomaan mitä "me" ollaan saatu aikaseks... Nauroin kyllä niin paljon, eihän tuollaiselle voi edes tympääntyä, oma vikahan se on ku ei työpöydällä tällaisia hommia tee. Mila on kyllä kaikessa mukana missä on vain mahdollista ja itse vain nautin siitä, paitsi kun siivotaan ja Mila varastaa rätin :P Mielikuvitusta tytöltä myös löytyy, niitä tarinoita ei tänne kaikkien luettavaksi viitsi edes kirjoittaa ;) Täytyy sanoa, että päiväkään ei kyllä tylsä ole kun tuon tytön omistaa :)