Mutta.. aluksi siis Mila päästettiin vapaana katsomaan lampaita jotka olivat pyöröaitauksessa. Mila käy ensimmäisenä moikkaamassa kaikki ihmiset ja vain hieman kiinnostuu lampaista ja täytyyhän niille vähän haukkuakkin- tottakai, käyvät muuten päälle :)

Sitten oltais menossa aitaukseen, mutta ohjaajan pökö oli unohtanu kaulapannan reppuun, eli pieni katkos. Sitten nähdäänkin Mila hieman kuritonta käytöstä kun koitan ottaa kiinni.. enpäs tuukkaan- loikkia kauemmas, kunnes käsi menee taskuun ja saa namin *huoh* hienosti koulutettu koira ja silleen...

Sitten päästäänkin aitaukseen- ohjaajalle nousi tässä vaiheessa jo tuskan hiki pintaan... "liina löysällä" - jeps.. mitenkäs saat tämän yli-innostuneen olennon siihen tilaan... No onneksi opettajalla ei mennyt sormi suuhun vaan heti antoi meille paimenkepin käyttöön ja sillä saatiinkin sitten Milalle hieman töppiä häsläämiseen. Ja sitten alkaakin lampaille rähjäys... Opettajan kommentti kuitenkin kuuluu taustalla, eli tekee enemmän kuin useammat ensikertalaiset, koska se kuitenkin huomio lampaat- monet haukkuvat aluksi koska eivät tiedä mitä muutakaan tehdä ja Milallehan tuo räkyttäminen on luonnollisin toiminto tilanteissa joissa se on epävarma. Sitten meillä alkaakin mennä jo ihan hyvin- puoli kierrosta siis oikeastaan vain meni kunnolla räkyttämiseen, sitten ongelmia olikin oikeastaan vain käännöksissä.

Sitten päästettiin liinasta irti ja lähdin lampaita kohti. Nämä rouvat olivat harvinaisen itsepäisiä, koska niillä oli tehty paljon jo paimennusta, ne eivät tahtoneet ottaa Milaa tosissaan vaikka tämä niille kovasti haukkuikin :D  Ja sitten kuten videosta hienosti kuuluukin.. Tuli Milalle paniikkikakka! ja ohjaaja idioottina ei ollut taas oikein hommassa mukana vaan aikoi konemmaisesti korjata kakkaa - onneksi opettaja taas hieman oikaisi että tärkeämpääkin tekemistä oli juuri silloin...

Mutta mitäs sitten sanomaan - Mila alkoi rokkaamaan :D Kiersi hienosti lampaiden taakse ja piti niitä liikkeellä. Video loppui hieman kesken, mutta ei oltu enää kauaa tuon loppumisen jälkeen aitauksessa. Vaihdettiin hienosti suuntaa ja pari kertaa autoin menemällä lampaiden taakse, mutta ei sitä voi sanoa, kuin että Mila tajusin homman mahtavasti! Saatiin siis opettajaltakin kehuja upeasta ensimmäisen kerran paimennuksesta, Mila oli luokan paras!! :D :D Emme päässeet syksyllä toiste paimentamaan, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus taas lähteä yrittämään!

http://www.facebook.com/note.php?created&&note_id=451372106749#!/video/video.php?v=1474437657196&oid=153346694681780

En nyt ymmärrä miksi en saanut sitä suoraan tähän linkitettyä, mutta tuosta sen voi katsoa..

Mila on siis edistynyt tässä ajassa todella hienosti, vaikka treenaaminen on ollut vähemmällä ja ehkä typy onkin kehittynyt eniten tällaisissa arjen askareissa. Esimerkkinä voisi antaa, että tämä minun pyöräkammoinen koirulini käpsyttelee nykyään poistiekseen pyörän sivulla samalla kun itse sillä ajelet. Todella hienosti on ymmärtänyt käskyt (oikea,vasen, eteen..yms.) ja myös sen että kun pyöräillään niin ei todellakaan voi itse päättää mitä hajuja haistelee. Paljoa emme ole pyöräilleet kun kuitenkin ottaa huomioon huoleni tuon koirulin rakenteesta, mutta luotettaa tuttavani kyllä vakuutti ettei mitään vaaraa tulisi olla kun koiran kunnon mukaan menee, eli siis hitaasti me tuolla körötellään :) Nyt tosin alkaa pyörätiet olemaan välillä jo jäässä eli meidän pyörätreenit alkavat jäämään ensivuoteen.

Muista treeneistä huomattavin oli paimennuksemme! Eli Mila pääsi syksyllä paimentamaan erään opettajamme lampaita. Video paimennuksesta on, mutta en ole saanut sitä vieläkään (!!!) itselleni. Treenin selostan mielummin tarkemmin sitten kun saan videon tänne liitettyä, mutta sanotaan vain että en ole koskaan ollut koirastani ylpeämpi! Todella positiivisesti yllätti! :)

Agilityssä olemme edistyneet myös ihan mukavasti- pelottava puomi menee jo nyt pois tiekseen ja kontaktille pysähdytään oikein mallikkaasti. Keinu on hiukan vielä arveluttava ja A:ta emme edes treenaa. Hypyissä kuuntelee todella mallikkaasti ja irtoaakin niille jo paremmin - nyt kun joku vain osaisi opastaa tätä ohjaajaa ettei aina kompastuisi omiin jalkoihinsa, saatikka koiraan :D Mukavaa tekemistä tuo agility kuitenkin meille molemmille on, tarpeeksi huumoripohjaista!

Toko menee samalla pohjalla oikeastaan mitä aijemminkin - syksyllä huomasi kyllä että kesällä ollaan otettu hieman rennommin ja temppuiltu vain tai tehty maastossa juttuja, mutta todella nopeasti Mila palasi entiselle tasolleen parilla treenillä ja nyt on myös petraantunut loistavasti. Paikallamakuusta ei kyllä helposti lähde häiriöinä ollut mm. toisia koiria leikkimässä, pujottelemassa, luoksetulossa (juosseet siis naaman ohitse) pallon heittelyä, vieraita ihmisiä yms. Todella hienosti pysyy paikallaan ja pitää kontaktia ja jaksaa olla paikallaan KAUAN! Tokon Alon paikallamakuun 2min luulisi menevän leikiten. Liikkeestä maahan menee myös nopeasti n.98% varmuudella jos ei paremminkin. Seuraamisen pitkäjänteisyys myös parantunut, tosin siinä ottaa vielä paljon häiriötä ympäristöstä. luoksetulo ja hyppy yhtä vahvoja mitä keväälläkin- hypyssä olen jättänyt nyt kosketusalustalla olevan lelun pois ja viskaan palkan hypyn toiselle puolelle kun Miltsu on hypännyt esteen ylitse. Luoksetulossa olen keskittynyt vauhtiin, eli todella harvoin pyydän sivulle vaan viskaan palkan taakse, jotta vauhti pysyisi hyvänä loppuun asti. Pintaan on noussut taas haaveet kilpailusta... Ensi keäänä jos pääsisi... Meillä vain suuren suuren suurena ongelmana tuo luoksepäästävyys.. enpä tiiä miten sen saisi kuntoon - ja tietysti ainut osa johon on pakko osallistua.. *huoh* treenit jatkuvat...

Meille on nyt kesän seurauksena tullut uusi intohimo- koiratanssi. Kesällä kun tosiaan oli itse siinä kunnossa ettei voinut mitään piirun päälle olevia tokoliikkeitä treenaamaan niin teimme Milan kanssa kaikenmaailman temppuja. Nyt sitten ollaan kämppiksen kanssa lyöty päämme yhteen ja mietitty erillaisia liikkeitä joita voisi sitten hyödyntää tanssin tahdissa. Tätä temputusta teemee oikeastaan päivittäin ja voi kun Mila tykkää! Mielikuvitus vain meinaa ohjaajalla loppua kesken - hyviä liikkeitä otetaan siis vastaan :D

Ja Sitten saadaankin aiheeseen haku. Se on ollut meillä päänvaivana tässä syksyn. Mila kun menetti mielenkiinnon maalimiehiin totaallisesti kun alettiin vaatimaan ilmaisua, joka ei siis Milalla ole vieläkään kunnossa. Opettaja kun sitä vielä ihanasti vaati ni ei ollut oiken muuta vaihtoehtoa- joka näkyi sitten tuloksissa. Onneksi meillä oli sitten toisen opettajamme haku-tunti (ei siis yleensä opeta meille käytäntöä) ja hän oli ihan pöyristynyt- ei ymmärtänyt miksi aremman koiran tulisi pysyä maalimiehen yhteydessä, saatikka koittaa ilmaista tätä! Helpotus oli suunnaton, nyt oli talon toisen henkilön sana ja tuki takana. Ja tänään tosiaan koin pitkästä aikaa upeimman tunteen koirani kanssa hakuilemassa. Menimme siis tässä lähellä oleville pesäkiville - suunnattoman kokoinen kallio, kivi, rykelmä jossa on siis onkaloita jos minkälaisia ja unelma hakuiluun. Olimme paikalla ensimmäistä kertaa ja niin siis lähdettiin koirien kanssa kiipeilemään ja tutustumaan kallioon. Voi kun tässä jo meinasin haljeta ylepydestä! Mila alun jännityksen jälkeen kiipeili, mönki ja hyppi kuin pieni apina! Tutki pienimmätkin onkalot- yksin! Täydet pisteet ropisi siis kotiin. Itse haku oli hauskaa- itsekkin maalimieheksi ryömein mitä pienempiin onkaloihin ja kyllä koirat olivat täpinöissä! Milalle tuli myös ensimmäistä kertaa ikinä useampi maalimies (3kpl) hauskuutena soveimme myös ettei ohjaajakaan saa tietää missä maket on- tuli siis ihan oikean hakuilun tuntua. Palkaksi olin maalimiehille antanut ruokaa- jos saisivat sillä Milan pysymään luonaan sen hetken ja sitten yhdessä leikittämällä' piilosta pois. Eka moke löytyikin helposti - oli edustalla olevasssa onkalossa, jonne Mila heti lähetyksen saatuaan ryntäsi - eikä aristanut maalimiestä lainkaan! Siitä sitten jännityksellä koira uudelleen sivulle ja uusi lähetys. Vähän oli hoomona ja seuraili tulenko perässä. Lähetin Milan sitten aikaisemmin kiipeämämme kiven ylitse ja ajattelin itse mennä toista puolta- hyvin meni kunnes alkoi kuulumaan säälittäää uikutusta. Reppana oli hieman turhan innoissaan mennyt sellaiseen välikköön ettei päässyt sitten hyppäämällä pois. Mamma apuun ja uudestaan töihin - ei näkynyt jännittämistä tai arkuutta tämän seurauksena, pikkeminkin polleampana jatkoi kivillä loikkimista. Jatkettiin siis kallion kiertämistä- kerran sai pyytää tarkistamaan yhden onkalon paremmin, mutta muuten tarkisti pienimmätkin kolot - opettajan sanojen mukaan "eihän sitä koskaan tiedä vaikka se olisi jotenkin päässytkin johonkin Milamaiseen piiloon" Tarkoitti siis sellaista pään mentävää koloa. :) Oppipa myös ohjaaja luottamaan koiransa nenään kun kutsui takaisin Milan lähdettyä kovalla vauhdilla monta piiloa ohittaen - ei onneksi tullut luokse ja pian ryökkiön välistä tultiinkin häntä heiluen maalimies perässä - hienosti tarkisti että pääsee onkalosta ulos asti. Ei voinu ku pyöritellä päätään ja ihmetellä koiran uskomatonta hajuaistia. Tarkistettiin sitten väliin jääneet onkalot ja jatkettiin kierrosta. Aloin sitten ihmettelemään kun Mila alkoi hyppimään kalliota vasten ja nenä taivaissa kulkemaan ja opettajan kehuja uskomattoman hienosta nenästä. Siinä sitten pyörin enkä nähnyt maalimiehelle mitään piiloa- kuitenkin opastin milan erään kallion osan yli - lohkare levisi "päällemme" mutta ajattelin moken olevan sitten varmaan toisella puolella. Mutta sinne päästyäni ei näkynyt koiraa tai mokea. pyörähdin ympäri ja olinkin kasvotusten iloisen koirani kanssa. Maalimies siis makoili lohkareen päällä. Hellästi ja varovaisesti meni Mila moken pään viereen ja kuonollaan pukkasi. Moke olikin ihmeissään "en ollu ees varma koskiko se, ku tottunu siihen että koirat melkeen ryntää päälle" :D Mila siis todellakin tiesi että maalimies on lähellä, ei vain itse keksinyt reittiä tämän luokse- onnellisen sattuman kautta sain sitten kuitenkin neuvottua oikein tien- vaikkakin eri ajatus mielessä. Treeneistä jäi todella mukava fiilis!

Esineruutu junnaa hieman paikallaan - vähän paremmin Mila tuo esineitä, mutta edelleen jää liian usein jopa metsään. Tässä kuitenkin kehitytään kokoajan ja hienosti Mila osaa etsiä jo useampaakin esinettä samasta ruudusta- tosin suuhunsa ei ota kuin omia tavaroitaan ja ilmaisee muut tuijottamalla.

Nyt hieman kuvia tämän päivän haku kohteesta. Itse treenistä ei valitettavasti kuvia saatu ja nämäkin näpsästy puhelimen kameralla, jotta ihmiset saisivat edes jonkinmoisen kuvan paikasta ja sen ihanteellisuudesta.

yksi mahdollisista onkalo-piiloista.

Kuvatkaan eivät siis anna kuvaa sittä kuinka suuri paikka oli tai kuinka monia tasoja ja piiloja siinä on, mutta parempi kuitenkin mitä epäselvä selostus.

Tulevaisuudessa koitan taas petrata ja kirjoitella blogiin säännöllisemmin ja lisäillä myös uusia kuvia Milasta. Ja kunnon selostuksen hienosta paimenestani heti kun saan videosta kopion itselleni.

Milan kanssa ollaan tässä kesällä koitettu tosiaan panostaa tuohon uusiin asioihin ja tilanteisiin tutustumiseen. Ollaan oltu lasten jalkapallo yms. pelejä seuraamassa kentän laidalla, kaupan pihassa pyöritty, tavattu uusia koiria ja käyty yhteislenkeillä (tavoitteena ettei Milan tarvitsisi paimentaa koko porukkaa vaan voisi keskittyä vaan omaan kulkemiseensa) ja käväistiinhän me nyt agilitykisoissakin laidalla istuskelemassa. Tuohon kisareissuun olin enemmän kuin tyytyväinen. Mila otti hyvin vähän pulttia, vaikka oli toinen koirakin mukana. Kummallista kyllä jotkut koirat ottivat typyä päähän ja niille piti rähistä, vaikka monet muut menivät ohi paljon lähempääkin. Tätä toista koiraa ei myöskään kukaan saanut tulla liian lähelle tai alkoi puolustaminen. Hyvin Mila kuitenkin kuunteli ja palasi maanpinnalle, ettei mennyt missään vaiheessa täysin lukkoon. Kävellen ohitukset ovat Milalle paljon hankalampia mitä paikallaan. Kuitenkin olen siis tuohon reissuun todella tyytyväinen ja uskaltaa ihan hyvillä mielin vastaavaa kokeilla uudestaan. Treenaamallahan tuota ongelmaa vain saadaan pienennettyä.

Tokon treenaaminen on jäänyt hävettävän vähälle... Esine- etsintää ollaankin sitten otettu suhteellisen aktiivisesti. Välillä ihan oikeaa ruutua ja välillä taas rennommin vaan olen viskannut lelun umpimetsään, pusikkoon ja lähettänyt Milan hakemaan. Palautus paranee hetki hetkeltä. Eilen ja tänään kun otettiin rennompaa etsintää niin palautti ihan oikesti jopa käteen?!!? Tämä kun saataisiin nyt ihan tavaksi eikä niin että jäädään riekkumaan sen lelun kanssa/ jätetään n. metrin päähän.

Muuta aktivointia ollaankin sitten harrastettu hyvinkin suurella innolla. Mila esimerkiksi eilen tajusi vihdoin ja viimein pyykkikoneen tyhjentämisen idean!! :) Isommat ja painavammat vaatteet vaativat vielä avustusta, mutta sukat yms. typy kaivaa ihan itse sieltä koneen syvyyksistä :) Hyvä syy siis itselläkin pestä aktiivisesti pyykkiä kun on innokas apuri sitä tyhjentämässä :D Muuten ollaan vain otettu perinteisiä herätyskellon sammutuksia, koiratanssin liikkeitä yms. yms. Näitä rentoja liikkeitä Mila tekee AINA 110 lasissa!  Ja näin kuuma kun on ollut niin ei mitään kilometrilenkkejä jaksakkaan tehdä, joten ollaan vain sisällä viileässä aktivoitu. Harmillisesti kun autokin meni hajoamaan ni ei oikein päästä mihinkään veden äärellekään läträämään :/

Sitten laitetaas kuvia kun kirjoittaja innostui leikkimään kentsussa erillaisten saksien kanssa ja sais siis tämän mörrimöykyn turkkia hieman kevennettyä. Vielä on hieman kesken ja taitoa noiden saksien kanssa saa runsaasti kehittää.

Tässä siis Mila ennen käsittelyä

Ja sitten noin viikko saksimisen jälkeen

Milalta siistittiin siis korvakarvat, ohennettiin kaulusta sekä housukarvoja runsaalla kädellä, joka ei kyllä kyseisissä kuvissa näy. Ensimmäistä kertaa käytettiin myös furminaattoria, ihan ok laite, mutta piti kyllä epämiellyttävää ääntä, eli ei tarvitse kyllä itselle hankkia. En usko että Milan turkki tai iho ainakaan kyseistä laitetta kovin korkealle arvosti. Vaikka kyllähän sitä pohjavillaa irtosi, ehkä kuitenkin perustan noihin vanhemiin keksintöihin, vaikka sitten ihan vain tähän pohjavillarautaan tai kampaan!

Tässä nyt sitten vielä hieman kuvia tuosta eilisestä reissustamme. Ei oikein koira ollut poseeraustuulella ja tämä hihnan toinen pää oli taas vaihteeksi ihan hukassa kameransa kanssa, jonkinmoisia kuvia kuitenkin pitkästä aikaa.

Hallilta  tulimme sitten koululle tekemään vielä esine-etsintää ja verstaamme pintoja. Mila teki yhden ihan ok etsinnän. Nuuski kyllä hienosti ja kaikki koneet ja nurkat käytiin kyllä haistelemassa, mutta oli varmasti löytänyt esineen aikaisemmin, mutta ei sitten oikein tuntunut hoksaavan että tämä se oli, koska lopulta kun tuli se suussa niin oli hieman epävarman oloinen, eikä lainkaan riehakas itsensä. Noitten hakujen kanssa täytyy siis tehdä hieman työtä ettei voi ottaa niitä noin ylimalkaisesti.

Lopulta kävimme siis viellä verstaamme pinnoilla- siinä vasta homma mistä Mila tykkää! Saa ihan luvan kanssa tutkia kaikki mahdolliset kolot ja saa siitä vielä palkkaakin. Ei mitään arkuutta oli sitten kyseessä metallipöytä, lattiakaivot, työkoneiden vierusta/päällynen, pikkuiruiset onkalot jne. Kaikki mennään tutkimaan häntä pystyssä! Hienoa seurata Milan tällaista työskentelyä! :)

Tässä pääisäisen aikaan heräsi myös pieni epäilys, että olisiko Milalla ollut pienet valeraskauden päällä. Hyvin lievä on kyllä ollut, mutta pesää on rakennettu oikein urakalla. Päiväpeitteet, pyykeet, omat peitot on pöyhitty kyllä moneen otteeseen ja huolellisesti, erästä pehmolelua on pitänyt myös hoivata- kuitenkaan muodostamatta minkäänlaista "pakkomiellettä" pentuun vaan on se välillä unohtunut ja kelvannut leikkiin ja riepotettavaksi, mutta sitten tietysti pesään kantaen ja hoivaten kuntoon :) Nyt tuon pesän rakentaminenkin on tänään jo hiljentynyt ja lelun hoivaaminen jäänyt huomattavasti vähemmälle. Liekö valeraskautta ollut vai vain jokin vaihe. Juoksut olivat siinä tammi-helmikuun vaihteessa.

Mila on myös alkanut löytämään omaa luonnettaan takaisin. Talon koiria ei tarvitse enää komentaa 24/7 vaan voi jopa riehakkaan noutajan kanssa pistää ihan riehakkaaksi painiksi ja juoksuksi. Eräs kämppikseni on myös Milaa ihan ilman syytä jänskättänyt ja nyt sitten on taas alkanut uskaltautumaan lähelle. Olisiko nuo ensimmäiset juoksut sitten kuitenkin pyörittänyt koira paran päätä näin urakalla?

Lenkkeilystä voidaan taas paremmin nauttia kun tiet ovat sulaneet ;) Rapa tien reunustoilla ei häiritse yhtään niin pahasti mitä vesilammikoit :D

Eilen käytiin Milan kanssa hankkimassa vuosirokotukset. Kehuja saatiin hampaista, turkista yms. Mutta sain myös vihdoin selvyyden Milan jalan ongelmaan. Eläinlääkäri tutki takajalat; lonkat ja polvet ja sanoi niiden olevan kunnossa. Mielestään ei syytä kuvauttaa, ainakaan ongelman selvyyden saamiseksi.  Kyseessä on siis todennäiköisesti selkärangassa oleva neurologinen "ongelma". Tähän ei ole hoitoa ja se on valitettavan yleinen pikkukoirilla. Koira ei siitä itse kärsi tai yleensä edes huomaa. Sanoi Milan oireiden vastaavan tätä täysin. Siis kun joskus saattaa mennä pitkiäkin aikoja ettei tule ainuttakaan "lonksausta" ja sitten välillä taas tuntuu ettei koira juokse lainkaan "normaalisti" Tanssiaskeleet ovat siis yleisin oire. Ei tässä siis mitään voi, niinku vähän uskoinkin asian olevan. Mukava kun saatiin selvyys. Ei tämä meidän arkeamme mitenkään muuta, eikä eläinlääkärin mukaan kuulukkaan muuttaa. Sitä eletään koiran ehdoilla muutenkin. Muuten Mila käyttäytyi lekurin luona mallikkaasti. Häntä heiluen meni huoneeseen ja heti moikkaamaan. En voi tarpeeksi lääkärillemme kehuja jaella. Kiireettömästi tutustui typyyn ja raksuja takoi taskustaan. Mitäpä siinä Milalla sitten pelättävää. Antoi kynnetkin leikata täysin mallikkaasti! Ainut missä vähän paloi yli oli kun toinen rokote alkoi kirveltämään ja kutisemaan. Kuvitella nyt tuotakin kuitenkin omalle kohdalle.

Itse tässä kovasti nautiskelee kevään tunnusta ilmassa, voisi olla ulkona vaikka koko päivän, mutta... Mila sitten inhoaa tätä aikaa! Vesilammikot ja märkä on Milalle mitä suurinta kidutusta! Lenkillä sitä saa kokoajan melkein kiskoa perässään ja houkutella eteenäin kun eihän primadonnan tassut VOI kastua!! Muuten kyllä sellainen rymy-iita että alta pois, mutta vesilammikko on sitten se kamalin asia maailmassa. Eihän se tosiaan koskaan ole vedestä innostunut, mutta kesällä kun kuitenkin läträttiin meressä niin olisin uskonut tämän kevään olevan jo hieman helpompi, mutta ei nähtävästi :) Mila viettää  keväisin hyvällä mielellä siestaa kaikkien vällyjen välissä. "Mee ihan vaan keskenäs lenkille..." -asenteella. "Mä tuun sitten ku siellä on taas kuivempaa!!" Mitäs tuohon sitten sanomaan :)

Ensiksi meillä oli naksuttelu-rata, jossa oli erillaisia tehtäviä joita tuli koiralle naksuttimen avulla opettaa. Esineruutu, jossa oli kosketusalusta, "kyltti" jonka tehtävä jäi kaikille vähän epäselväksi, mutta itse odotin että Mila tarjoaa istumista, Koripallon korin läpi pään työntö, sekä pöydälle joko alle tai päälle meneminen.

Kosketusalusta meni aivan loistavasti ekalla kerralla. Mila vähän turhankin nopeasti tajusi idean, eikä ohjaaja ollut naksuttimensa kanssa aina ihan kuusella. Niin ja pirkuna kun se ohjaaja seisoi siellä ruudun ulkopuolella ja heitti ne namit sitten sinne ruutuun ni ku ei niitä tahtonut löytää!! Sydämen paloja ruskealta alustalta, ei mitenkään kovin helppoa! No hyvin kuitenkin meni! Toisella kerralla kun opettaja sitten tarkistit suorituksen niin ei mennyt aina ihan nappiin, koska Mila oli aivan liian innokas. Ei meinannut malttaa odottaa käskyä saatikka tulla sitten pois alustan luota kutusttaessa. Edellisiin treeneihin verrattaessa kuitenkin aivan loistava!! Tuli aina kutsuttaessa, ei tarvinut uhkailla = korottaa ääntä. Niin ylpeä olin tuon rastin suorituksesta että olisin voinut haljeta. Harmi kun sitä ei voinut videoida. Kehujakin saatiin tästä.

Siinä "kyltillä" meni sitten varmaan ihan ok. Tosiaan kun ei oikein ollut varmuutta, että pitikö koiraa vain palkita siitä että kiinnostui esineestä vai odottaa jotain suurempaakin toimintoa. Itse aloitin sitten sillä että aluksi palkkaa tosiaan lensi ihan vain kiinnostuksen osoituksesta, mutta sitten aloin odottamaan sitä istumista ja nopeastihan Mila sitten sitä tarjosi. Opettaja oli tästä istumisesta ymmällään "pitikö sen istua?" tyylillä, mutta kehui kyllä sitten kun Milas en siinä tarkistuksessa tarjosi kolmannella kerralla. (kaksi ensimmäistä palkkaa vain kiinnostuksesta, kolmannessa odotus ja Mila istui!!!)

Koripallon kori- piste olikin sitten vähän mielenkiintoinen juttu. Siinä odotettiin siis että koira työntää päänsä koriin sisälle. Kyseessä oli lasten pieni kori, ei mikään aito koripallokori. Mila ei aluksi meinannut haluta työntää päätään koriin, joutui hiukan avustamaan mitä haettiin--> palkat aina korin sisältä. Tässä sain myös hiukan negatiivista palautetta, koska en vaatinut Milalta aina sitä suurempaa tekoa, eli että se pää olisi kunnolla korissa, vaan saatoin palkita vain siitäkin että kuonolla koski. Lopulta Mila kuitenkin työnsi ihan rohkeasti päänsä koriin ja pitikin sitä siellä, ei siis ongelmaa!! :)

Pöytäharjoitus oli myös hiukan kinkkinen, koska Mila ei meinannut ymmärtää mitä häneltä haluttiin. Halusin siis että Mila menee pöydän alle. Mila ei aluksi osoittanut edes mielenkiintoa pöytää kohtaan. Eli vähän jouduin reunaa kopauttamaan, että sain ensimmäiset naksautukset kiinnostuksen osoituksesta. Sitten typy kyllä hoksasi asiansa  nopeasti, varsinkin kun palkkasi sinne pöydän alle.

Yleisenä kehuna tuli Milan silmien fiksuus. Näkee kuulemma hyvin kuinka sitä älyä on tullut lisää! :) Tämä on meille suurempaakin suurempi kehu!! Koirallani kun on ollut kanan keskittyminen.

Toinen rata koostui sitten peilin edessä sivulle tulon treenistä, peruuttamisesta kahden penkin välistä, seuraamisen käännöksiä esteiden välissä ja pöydän ympäri-> saatiin hyviä kulmauksia sekä tasapainoilulaudasta ja jumppapallosta.

Peruuttaminen meni todella hyvin!! Mila ei ole ennen halunnut tosiaan seisaaltaan peruuttaa, nyt peruutti jopa sivulla, ei vain edessä!! Oli kyllä hieno fiilis!! Ei tarvinut kuin kaksi toistokertaa, että hoksasi!

Kauheena ei nyt tehty noita seuraamisia, koska se vaatii meiltä muutenkin ihan perustreeniä, meinaa olla vähän liian väljää ja nytkään ei ollut katsekontaktia ja ilman namia lopahti kiinnostus todella nopeasti! Tietää siis mitä treenataan!

Tasapainoilusta Mila tykkäsi! Aluksi oli kaveri auttamassa ja pitämässä lautaa vähän paikallaan, mutta lopulta Mila seisoskeli siinä ihan poistiekseen ja tuntui se ihan kivaa olevan!

Sivulletulo treenit kaatui sitten siihen peiliin. Pari hyvää tulosta saatiin kun Mila itse huomasi peilin.. Ja sille pelottavalle mustalle koirallehan siellä piti sitten haukkua ja murista. Kyllä sai nauraa, sekä minä että opettaja ja luokkakaverit. HöpöHöpö koira tuo Mila <3

Sitten teimme vielä pari hakua, mutta  ne eivät enää oikein onnistuneet, koska Mila oli jo kovin väsynyt ja kaiken lisäksi typy pelkäsi opettajaa.. Tosin ei voi koiraa moittia, pelkään minäkin välillä!! No sain kuitenkin jonkinmoisen ilmaisun kun menin itse piiloon ja Mila löysi. Ei siis nyt ihan hukkaan mennyt.

Kaikkein ihmeellisintä oli kun Mila ei karannut toisten koirien luokse kertaakaan, vaikka ei ollut liinassakaan!! Veti ihan ällikäksi, miten kulki vapaana rinnalla ja piti kontaktin. Edes silloin en laittanut remmiin kun olimme vapaalla. Mila pysyi lähettyvillä ja tuli välittömästi luokse kutsuttaessa, jopa sillon kun itse olin nukuksissa ja Mila karkasi noutajan perään, yksi huikkaus ja Mila tuli juosten takaisin!! Joillekin tämä voi olla itsestäänselvää käytöstä, mutta ei missään nimessä meille!! Ensimmäistä kertaa koskaan kun Mila on tullut! Aivan mahtava fiilis!

Tässä vielä pari kuvaa treeneistä. Älkää välittäkö siitä plösöstä ohjaajasta, vaan kahtelkaa vain koiraa :D

Palkkiona nännikumi on mitä mainioin!! Ja tosiaan, Mila ei jäänyt lelunsa kanssa yksin riekkumaan kuten ennen vaan tuli hienosti pyydettäessä luokse. Kerran jouduin turvautumaan toiseen leluun... Uskomatonta...

Tästä näkee tuon epäonnisen koiran kamalan rakenteen.. Onneksi ei menoa haittaa!! Onhan se kuitenkin sellainen asia jota päivittäin miettii... tai oikeastaan sen vaikutuksia noin pidemmälle ajalle

  <3

Niin ja tässä kuva siitä pelottavasta koirasta siellä peilissä!! Hiukan tomerana sitä pitää komentaa!!

Kiitos Marille taas kivoista kuvista!

Nyt olemme Milan kanssa siis todellakin edenneet näissä ohituksissa, namitkin ja leikki alkaa olemaan taas kiinnostavampaa mitä ohitettavat ihmise. Tänään aamulla jopa ihan rauhassa jatkoi haistelua eikä välittänyt mitään lenkkeilevästä miehestä ja tämän super-pelottavasta kahisevasta toppapuvustaan! Olin niin ylpeä että olin haljeta! Mila myös itsenäisesti on alkanut välillä ottamaan lenkillä kontaktia ja kuin kysymään neuvoa. Suuren suuri edistys tuolta harvinaisen itsepäiseltä koiralta. Nyt kun Mila on alkanut myös käyttäytymään paremmin on sitten juuri nämä jutustelijat ja koiransa kanssa leikkimään haluavat lisääntyneet. Ja nämä ovat Milalle vielä aivan liian suuri haaste! Tänäänkin sitten lenkillä tuli pariskunta pienen valkoisen pörröpallonsa kanssa vastaan, näimme heidät kaukaa, reitti ei olisi kohdannut, jos nämä eivät olisi asiastatehden jääneet paikalleen ja odottamaan "katsos musti, tuoltahan tulee sulle suloinen leikkikaveri, katso kun se on innoissaan" Oli kommentti kun Milan kanssa pysähdeltiin kun Mila alkoi kiihtymään, syötiin vähän namia ja taas hiljalleen jatkettiin. Tätä jatkui siis kauan, ja pariskunta vain odotti. Lopulta siinä lähettyvillä Milalla sitten keitti yli, enkä voi oikein sitä syyttääkään. JA SILTI pariskunta vain odotti paikallaan että heidän koiransa pääsisi leikkimään. En voinut olla kuin monttu auki. Olin kyllä varmaan heidän mielestään ehdottoman töykeä kun en heille mitään sanonut vaan keskityin vain Milaan ja heti kun kierroksia sain tytöltä vähemmälle, jatkoimme tavallisesti matkaamme. Harmittaa kun normaali ohitus koiran kanssa olisi varmasti mennyt todella hyvin, niin loistavasti Mila otti kontaktia ja kuunteli, mutta ahtaassa välissä, missä ei päässyt lainkaan kauemmas odottavasta koirasta oli kyllä harjoittelijalle liian kova pala. Tämä ei siis ollut todellakaan eka kerta tällaisia tapauksia. En voi ymmärtää miten koiranomistaja ei voi kunnioittaa toista vaan se oma fifi on aina se jonka on PAKKO päästä leikkimään! Saapa nähdä tuliko tästä tapauksesta taas sitten takapakkia ja jos niin kuinka paljon. Pistää niin vihaksi! Varsinkin kun tuolla koululla tottunut varmaan liikaakin kohteliaasen kanssakäymiseen. Ohitukset tehdään omassa rauhassa eikä tuntematonta tai tuttuakaan koiraa jutustella, tervehditä ilman omistajan lupaa, edes ihminen saatikka sitten koira. Eipä kauheana enää innosta lähtiä tuonne remmilenkeille kun aina saa sitten kiihtyä, vihastua ja harmistua kun edistyminen junnaa paikallaan tai menee takapakkia.

No, Milan juoksuista voisi vielä varmaan sanoa sanasen. Eivät ole vielä siis loppuneet. Oikein olen yllättyny kuinka paljon tyttö on vuotanut. Ei olisi uskonut noin pienestä koirasta. Niin ja aluksihan Mila oli oikein läheisyydenhaluinen, herkkä ja oikein mamman mussukka. Nyt on sitten hiukan uusi ääni vaihtunut kelloon. Ei leiki kenenkään muun kanssa kun sellaisen 9viikkoisen pentu sheltin kanssa, muita komentaa vaikka on ennen tullut loistavasti toimeen. Mila on myös mukamas ihan kaiken osaamansa unohtanut. Yksi ilta kun treenattiin sille piti kädestä pitäen näyttää miten tullaan maahan menosta istumaan. Että jepjep, ihan perusjutut mukamas aivan yllättäen unohtuneet. Onneksi kaverit lohduttelee, että ne ovat vain ne juoksut, koiran ajatukset ihan jossain muualla. Mutta eipä voi kun helpotuksesta huokaista kun ne vihdoin loppuvat. Joskus vuoden päästä olisi Mila sitten tarkoitus leikata, saa tyttö ensin kehittyä ihan rauhassa loppuun ja parit juoksut kokea.

Milan juoksuja ei kuulu eikä näy.. Liekö menneet ohi ihan huomaamatta? Päivittäin on typyä tullut kyllä tarkistettua ja käytöstä tarkkailtua ihan kunnolla, mutta ei niin ei!

Lenkillä käytös vielä ihan samanlaista, mutta jos rähinä iskee niin se on onneksi jo aika ponnetonta, pikemminkin tapa mitä että enään tuntuisi oikeasti pelottavan, no joku kamala potkukelkka tietysti, mutta normaalit asiat. Rähinöitäkään ei enää läheskään aina tule. Hycä näin ja suunta oikea!

Koulun tempuissa ollaan edistytty ihan kiitettävästi. Typy vain kamalan mielellään haluaisi peruuttaa makuullaan, ei seisten. Enpä nyt tiedä olisiko tuo kamalan suuri moka, mutta haluisin sen maassa makaamisen pitää ihan paikallaan, ettei tule sitten TOKO- kokeessa ikäviä yllätyksiä. Nenän pyyhkiminenkin menee jo ihan ok, pompulaa ei enää tarvitse juosta karkuun vain on sekin ymmärretty ihan mukavaksi välineeksi.

Niin ja ekat synttäritkin tulivat ja menivät, samoin joulu ja uusi vuosi, jonka kanssa ei ollut mitään ongelmia. Ei raketteja tarvinut pelätä edes lenkillä. Reipas tyttö siis

. Mila 1w. Synttäreinä otettu kuva. Laitetaanpas vielä kuva miltä tyttö näytti kun minun elämään tassutteli.. <3

Pientä eroa on ehkä havaittavissa ;)